It’s not about the money, money, money

Ystäväni kaivaa ruokatauolla jääkapista esiin eväsrasian. Tänään on lounaaksi ”makaroonimössöä”. Makaroonimössöön tulee makaroonia ja jauhelihaa, ne sekoitetaan mössöksi. ”Ja ihan tätä samaa syön illalla toisen satsin” hän kertoo ja ymmärrän että huominen tilipäivä ei tule yhtään liian aikaisin.

Kun puhutaan ihmisen elintasosta, puhutaan mielestäni siitä kuinka paljon hänellä on rahaa käytössään ruokaan, vaatteisiin ja muuhun kulutustavaraan. Sillä tarkoitetaan myös sitä, minkälaisessa ympäristössä ihminen asuu, mitkä palvelut ja hyödykkeet ovat käytössä ja sitä millä tasolla ne ovat suhteessa muihin. Elintason korkeuteen vaikuttaa myös sellaiset elementit kuin vapaus, puhtaus tai terveys.

Mitä enemmän rahaa, sitä korkeampi elintaso?

Niinhän sitä helposti ajattelee. Kun on rahaa, voi ostaa ruokakaupasta kaiken mitä mieli tekee. Voi ostaa sellaisen auton kuin haluaa ja asua missä vain. Henkilökohtaisen elintason nousuna pidetään sitä kun elämäntavat kulkevat käsi kädessä sen kanssa, mitä juuri sillä hetkellä haluaa tehdä tai olla. Eli ajatellaan että itselle on parasta se, mitä eniten haluaa. Se mikä tuntuu parhaalta, tuntuu parhaalta. Sanoisin siis että, ei korkea elintaso ole rahallisen vaurauden aikaansaama. Se on muiden valintojen ja tyytymisen ymmärtämisen summa.

Korkea elintaso = onnellisuus?

Raha antaa enemmän mahdollisuuksia. Joihinkin paikkoihin kuitenkin tarvitaan pääsylippu. Jos ei ole rahaa, ei voi ostaa pääsylippua. Se, ettei osaa käydä enää kuin paikoissa joihin tarvitaan pääsylippu, on rahan tuomaa sokeutta. Sokeus, siinä missä rahattomuus sulkee pois mahdollisuuksia. Siinä missä mikä tahansa mahdollisuuksien paljous tuo valinnan vapautta, tuo myös raha sitä. Raha itsessään ei kuitenkaan ole  se vapaus, vaikka se saattaa niissä vaatteissa välillä esiintyäkin.

Köyhä ei milloinkaan voi, ainakaan pitkään, elää korkeampaa elintasoa kuin varat antavat myöden. Silti hän voi olla onnellinen. Rikas voi myös elää vain varojensa mukaan, mutta hänellä on mahdollisuus elää myös alemmalla elintasolla, karsia jostain pois. Kuinka usein näin tapahtuu? En muista kuulleeni.

Puhutaan selviytymisestä ja pärjäämisestä kun mietitään riittääkö ihmisen rahat jokapäiväiseen elämiseen. Yllätyksekseni olen huomannut että ihminen pärjää ja selviytyy todella vaihtelevalla elintasollakin. Välillä tilillä on 1€ rahaa kun tilipäivään on kaksi viikkoa ja välillä tuntuu ettei keksi mitä ostaisi. Joskus on kivaa syödä ravintolassa joka päivä, toisaalta itse tehty tomaattikeittokin on tosi hyvää. Omaa onnellisuuttani kumpikaan ei hetkauta. Sanoisinkin että onnellisuus tulee, puhuettassa siitä suhteessa elintasoon, hyväksymällä vallitseva elintaso sellaisenaan ja eläessä sen parhaita puolia. Esittelisin tässä vaiheessa keksimäni karkkipussiteorian.

Karkkipussissa on vain parhaita karkkeja.

Kun avaat karkkipussin, syö ensin parhaat karkit. Kun ne on kaikki syöty, katso karkkipussia uudelleen. Toiseksi parhaat karkit ovat nyt karkkipussin parhaita karkkeja, sillä parhaita karkkeja ei enää ole. Jatka näin, kunnes jäljellä on enää pussia avatessa pahimmiksi karkeiksi luokitellut namit. Ne ovat nyt pussin parhaita karkkeja. Ne kaiken lisäksi maistuvat vielä hyviltä, koska onhan ne karkkeja.

”Tää on hyvää!” huudahtaa ystävänikin iloisesti nauttiessaan makaroonimössöä. Ruokailun lomassa hän kertoo eilisestä sienestysretkestään. ”Kun on rahat vähissä, täytyy alkaa etsiä ravintoa luonnosta”. Sateisessa metsikössä hän tovereidensa kanssa, tennarit jalassa, etsi ilmaista ruokaa puiden alta. Ja löysikin! Metsän reunalle hän ajoi tuliterällä valkoisen kiiltävällä Audilla. Elintaso on valintoja.

Mietin että kiva juttu! Hän pääsi ulkoilemaan ystäviensä kanssa luontoon ja sai vielä kotiinviemisiksi ison läjän ruokaa. Samalla tuli liikuttua.  Voisiko olla niin, että joskus näennäisen elintason laskiessa elämänlaatu paranee? Sitä mä mietin.